Pyöräilyn tämän hetken kuulumiset

Euroopassa alkaa olemaan pyöräilykausi ohitse, ainakin jos puhutaan ulkona tapahtuvasta pyöräilystä kuten maantieajosta, cyclo-crossista tai trialista. Mutta sisäradoilla on vilskettä vielä vuoden loppuun asti.

Kuluneella viikolla aloitettiin Belgiassa sisäratojen Six Days of Ghent. Kuten nimikin sanoo, on se kuusipäiväinen kisa joka pyöräillään Ghentissä. Kisalla on vanhat perinteet, ensimmäisen kerran se on järjestetty jo vuonna 1922. Vuosi 2006 oli musta vuosi kisalle, sillä yksi kilpailijoista ajoi radalta ja kuoli matkalla sairaalaan.

Marraskuussa päästää myös seuraamaan vielä cyclo-crossin kisaa Sveitsin Hittnaussa. Kisa on nimeltään Int. Radquer Hittnau.

Joulukuussa myös on Euroopassa cyclocross kisat, tällä kertaa Belgiassa. Vlaamse Druivencross Overijse tulee olemaan huikea päivä täynnä liukkaita laskuja, mutaisia nousuja ja kierroksia naapuruston jaliskentällä. Jokainen erä alkaa jyrkällä mukulakivinousulla. Päivää aiemmin kisataan myös Antwerpenissa samaisen lajin parissa.

Belgiaan kannattaa muutenkin suunnata, mikäli haluaa nähdä paljon pyöräilytapahtumia. Jos voidaan sanoa, ovat Belgialaiset kohtalaisen sekaisin pyöräilystä ja eri pyöräilytapahtumien järjestämisestä, joten kauhean isoa riskiä kisojen missaamiseen ei ole, sillä lähes joka viikko on luvassa jotakin kisaa.

Vuoden vaihteen jälkeen saadaan muutama kuukausi odotella, jotta Euroopassa päästään korkkaamaan maantiepyöräilyn pyöräilykausi. Kauden avaa maaliskuussa perinteiset Pariisi-Nizza –kisat joille ensi vuosi on jo 73. kisavuosi. Hallitsevana mestarina häärää Bradley Wiggins. Heti kohta tämän jälkeen pyöräillään Katalonian ympäriajo jo 94 kerran. La Vuelta on Espanjan suosituin kisa, mutta tämä tulee kyllä hyvänä kakkosena.

Välissä pyöräillään taas Belgiassa kunnes palataan taas Ranskaan ja Criterium Internationalin pariin. Kisa on Ranskan epävirallinen mestaruuskilpailu, sillä se on vasta vuodesta 1979 ollut avoinna Pro Tour-pyöräijöille.

Kuten kuvasta näkyy, on Euroopassa tarjolla monia jännittäviä osakilpailuja joita on kiva mennä vaikka paikan päälle seuraamaan tai katsella tv:n välityksellä. Ainakin Eurosport tarjoaa todella kattavan paketin pyöräilyohjelmista ja miksipä ei samalla voisi laittaa vähän vetojakin siitä, kuka tulee kisan voittamaan?

About

View all posts by